Hyvän teen parhaita puolia on se, kuinka helppoa siihen on päästä sisään. Teessä riittää uskomattoman paljon koettavaa ja opittavaa, ja silti voit valmistaa ja tutkia sitä juuri omaan tahtiisi ja tyyliisi. Muutamilla perusasioilla alustettuna pystyt navigoimaan teen maailmassa selkeästi ja mielekkäästi.
Mitä tee on?
Tee on teepensaan (Camellia sinensis) kuivatettuja lehtiä, jotka tekevät veden todella maistuvaksi ja ihanan tuoksuiseksi juomaksi, jota sitäkin teeksi kutsutaan. Tee eroaa muista yrteistä siinä, että sen maku- ja aromikirjo on maustamattomanakin ainutlaatuisen laaja ja vivahteikas, ja se sisältää piristävää kofeiinia sekä rentouttavaa teaniinia, jota löytyy vain teestä. Teetä on perinteisesti tuotettu Itä-Aasian ja pohjoisen Kaakkois-Aasian subtrooppisilla ja ylänköisillä alueilla, mutta 1800-luvulta alkaen teenviljely on levinnyt laajemmalle, erityisesti Etelä-Aasiaan ja Itä-Afrikkaan.
Ruokakauppojen teesekoitukset ovat helpoimmin ja näkyvimmin saatavilla, mutta ne ovat vasta jäävuoren huippu. Teen monipuolisuus ja hienojen makujen yltäkylläisyys paljastuu toden teolla teekauppojen teelaaduissa, joista moni on yksittäisiltä teetiloilta, joissa teen kasvatus ja valmistaminen on ihmisten kutsumus ja hyväpalkkainen ammatti. Suomi on ennen kaikkea kahvimaa, mutta suomalaisten teekauppojen tarjonta kuuluu silti Euroopan parhaimmistoon, mitä kannattaa kyllä hyödyntää. Teekaupan myyjä osaa kyllä suositella teelaatuja, joilla pääsee hyvään alkuun tai halutunlaisten makukokemusten pariin.
Tee jakautuu muutamaan pääluokkaan tuotantotyylin mukaan, ja niiden sisällä kymmeniin alaluokkiin (tarkemman prosessointitavan tai kasvatusalueen mukaan) ja edelleen satoihin tarkempiin teetyyppeihin (lajikkeen tai aivan tietyn valmistustavan tai perinteen mukaan). Teelaatuja, eli tuottajan tai kauppiaan yksilöimiä ja myymiä teitä, on lukematon määrä.
Muita teen tapaan haudutettavia kasveja (esim. kamomilla tai rooibos) sanotaan kansanomaisesti myöskin teeksi, joskin varsinaisen teen rinnalla tai teeharrastajien keskuudessa "yrttihauduke" on niille selkeämpi nimitys. Niillä on kasvilajeista riippuen eri makuprofiileja ja muita ominaisuuksia, mutta lähes kaikille on yhteistä se, että ne ovat kofeiinittomia.
Mitä eroa on teeluokilla, kuten vihreällä ja mustalla teellä?
Kun teelehtiä poimitaan, niitä voidaan sen jälkeen työstää eri tavoin erilaisten makuominaisuuksien aikaansaamiseksi. Noiden käsittelytapojen pääpiirteiset erot jakavat teen eri pääluokkiin, joiden perusteella teeltä on helpompi odottaa tietynsuuntaisia piirteitä.
- Vihreä tee on hapettamatonta teetä. Sen lehdet on kuumennettu varsin pian poiminnan jälkeen, mikä jättää lehdet vihreiksi, hapettumattomiksi, ja maultaan eniten tuoretta teelehteä vastaaviksi. Vihreä tee on luonteeltaan kevyttä, raikasta ja kasvismaista, ja siinä on eniten kitkerää makua, jota voi pehmentää hauduttamalla tee muita teeluokkia alemmassa lämpötilassa.
- Valkoinen tee on hiljalleen kuivatettua, hieman hapettunutta teetä. Sitä ei työstetä muuten kuin antamalla lehtien kuivua. Koska valkoisen teen lehtiä ei kuumenneta korkeissa lämpötiloissa, ne pääsevät kuivumisen aikana hieman hapettumaan, ja niiden aromi voi muistuttaa kuivaa puunlehteä tai heinää, hyvin kevyellä yleistuntumalla.
- Oolong-tee on osittain hapetettua teetä, jonka lehdissä on sekä hapettuneita että vähemmän hapettuneita kohtia. Oolongia tehdään ravistelemalla lehtiä hapettumisen nopeuttamiseksi, ja sitten hapettumisen pysäyttävällä kuumennuksella. Perinteisiin oolong-laatuihin kuuluu vielä paahtaminen kuivaamisen jälkeen. Oolongeista löytää erityisen aromikasta kukkaisuutta ja hedelmäisyyttä, pehmeällä suutuntumalla.
- Musta tee (Itä-Aasian kielissä "punainen tee") on joitain poikkeuksia lukuun ottamatta raskaasti tai täysin hapetettua teetä. Sen lehdet runnotaan perusteellisesti kokonaisvaltaisen hapettumisen aikaansaamiseksi. Mustalla teellä on rohkeasti etualalla olevia makuja, joissa on yleensä hedelmäisyyttä tai viljaisuutta. Mustassa teessä voi olla varsinkin pussiteenä kitkerä ja kuivaava tuntuma, siinä missä kokonaisista irtolehdistä irtoaa paljon pehmeämpi maku.
- Tumma tee (Itä-Aasian kielissä "musta tee") on mikrobisesti kosteana kypsytettyä tai ajan myötä raa'asta kypsempään muotoon kuivana ikääntyvää teetä, tunnetuimpana esimerkkinä kiinalainen pu'er-tee. Tummassa teessä on hyvin usein maanläheisiä tai puumaisia makuja pehmeällä ja paksulla tuntumalla.
- Keltainen tee on tavallaan vihreän teen outo serkku. Ne ovat muuten samanlaisia, mutta keltaisen teen lehtien ei anneta kuivua kovin nopeasti, mikä kellastuttaa lehdet ja vähentää niiden ruohomaista ja kitkerää makua.
On hyvä pitää mielessä, että eri teeluokilla ei ole luotettavasti ennustettavia eroja niiden sisältämän kofeiinin tai teaniinin suhteen, sillä ne riippuvat ennen kaikkea poimitusta lehtimateriaalista sekä teekasvin kasvutekijöistä (lajike, ympäristö, kasvukausi), eivät prosessointitavasta.
Kuinka pääsen teessä hyvään alkuun?
Suositukseni olisi käydä teekaupassa, jutella siellä myyjän kanssa, ja hankkia ainakin jotakin maustamatonta irtolehtiteetä, joka sinua kiinnostaa. Teekupin lisäksi yksi teen perusväline on haudutussihti, jolla teelehdet voi sopivan haudutusajan päästä ottaa pois vedestä, jotta teen maku ei enää vahvistuisi. Muuta et ensi hätään tarvitse! Teepakkauksissa on yleensä yksilölliset haudutusohjeet, joita voi käyttää ohjenuorina, eikä oma soveltaminenkaan ole kiellettyä.
Muiden teeharrastajien löytäminen ja heidän kanssaan keskusteleminen ja juominen on yksi teen keskeisiä iloja sekä hyvä keino oppia lisää kiinnostavista asioista. Kiveen hakattuja sääntöjä ei juurikaan ole, ja teen ympärille mahtuu monia tapoja ja filosofioita. Teestä löytyy myös paljon kirjoja ja videoita ja blogeja, kuten tämä tässä. Toivon, että viihdyt teen parissa!
Tekstin kirjoitti Mika Hannola